Waldec – Assistant Controller

Waldec Oy on 1989 perustettu suomalainen metalli-, polyuretaani- ja kumiteollisuuden käyttämiin raaka-aineisiin ja laitteisiin erikoistunut yritys, jolla on toimintaa yli kahdeksassa maassa ympäri Pohjoismaita ja Baltiaa. Waldecin vahvuus on asiakkaiden korkealaatuisissa ratkaisuissa sekä kansainvälisessä osaamisessa, jonka ansiosta Waldecissa voidaan palvella asiakkaita heidän omalla kielellään. Tämän lisäksi taustalta löytyy vuosikymmenten kokemus, vahva alan asiantuntemus sekä huippuluokan materiaalit ja koneet.
Etsimme kehittämisintoista Assistant Controlleria liittymään Waldecin kasvavaan jengiin! Waldecin kuuden hengen Suomen tiimiin tarvitaan uutta käsiparia työskentelemään taloushallinnon ja raportoinnin parissa, jotka ovat olleet tähän asti täysin toimitusjohtajan vastuulla. Tässä roolissa työskentelet hänen oikeana kätenä niin Suomen, Ruotsin kuin Norjankin toimintojen parissa ja teet hyvin kokonaisvaltaisesti taloushallinnon tehtäviä koko konsernitasolla. Tehtäväkenttääsi kuuluu osto- ja myyntireskontran hoitoa, kirjanpidon tekemistä, tilinpäätöksessä avustamista ja monipuolista raportointia esimerkiksi maakohtaisiin päätunnuslukuihin, tarjouskantaan, budjettilaskelmiin ja adhoc tehtäviin liittyen.

 

Hakijalta odotetaan:

  • Aiempaa työkokemusta taloushallinnosta, esimerkiksi kirjanpidon ja osto- sekä myyntireskontran parista. Ymmärrystä taloushallinnon prosesseista ja kirjanpidosta
  • Hyviä MS Office-taitoja ja kykyä ottaa haltuun uusia järjestelmiä
  • Ratkaisukeskeistä, itsenäistä ja rohkeasti ongelmiin tarttuvaa työskentelyotetta
  • Sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa

 

Waldec tarjoaa sinulle:

 

  • Paikan vahvasti kasvavassa ja kansainvälisessä yrityksessä
  • Vastuulliset ja monipuoliset taloushallinnon ja raportoinnin tehtävät niin Suomen kuin Pohjoismaisen konsernin tasollakin
  • Roolin, jossa on kehittymis- ja etenemismahdollisuuksia kun vastuut kasvavat. Mahdollisuuden kasvaa kokonaisvaltaiseen talouden vastuurooliin, joka mahdollistaa myös matkustamisen konsernin toimipaikoissa ja päämiehillä
Mikäli tämä vakuutti sinut seuraavasta urastepistäsi, lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään 31.1.2022. Lue lisää ja hae paikkaa tästä!
Grant Thorton – Blog Post

Grant Thorton – Blog Post

Mona on ollut kevään 2023 Grant Thorntonilla audit traineena ja syksyllä hän jatkaa opintojen ohella audit associatena.  Hän on kolmannen vuoden taloustieteen opiskelija Jyväskylän yliopistosta.   Mitä olet päässyt tekemään Grant Thorntonilla? Mitä kaikkea...

Grant Thornton – Audit Trainee

Grant Thornton – Audit Trainee

Grant Thorntonille Traineeksi? Etsimme nyt joukkoomme Helsingin toimistolle tulevaisuuden ammattilaisia loistamaan, sillä meillä on paikka auki useammallekin Audit Traineelle! Haemme joukkoomme uusia osaajia aloittamaan loka-marraskuussa 2023. Työtehtävä...