Ilmatar – Assistant Controller

Ilmatar etsii nyt dynaamiseen 5 hengen taloustiimiinsä vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen Assistant Controlleria. Tässä monipuolisessa tehtävässä pääset työskentelemään läheisesti sekä Financial- että Business Controllerin kanssa.  Toimenkuva on uusi ja pääset vaikuttamaan itse työnkuvaasi omien vahvuuksiesi ja mielenkiintosi mukaan.

Assistant Controllerina tulet työskentelmään laajasti sekä sisäisen- että ulkoisen laskennan tehtävissä. Ulkoisen laskennan puolella saat vastuullesi osto- ja myyntireskontran hoidon sekä kirjanpidon oikeellisuuden varmistamisen yhdessä tilitoimiston kanssa. Kuun vaihteen kirjanpidon sulut, ALV-ilmoitukset sekä raportoinnin kehittäminen kuuluvat myös toimenkuvaasi. Sisäisen laskennan puolella työskentelet muun muassa kassan- ja likviditeetin hallinnan parissa, sekä osallistut johdon raportointiin. Pääset myös oman osaamisen ja kiinnostuksen mukaan kiinni budjetointiin, myynnin tukemiseen, riskiraportointiin ja kansainväliseen yhteistyöhön pankkien ja pääomasijoittajien kanssa.

Saatat olla Ilmattaren uusi assistant controller, mikäli olet kerryttänyt osaamista taloushallinnon tehtävistä jo aiemman työkokemuksen kautta. Tehtävässä menestyminen edellyttää halua ottaa vastuuta omista tehtävistään ja kiinnostusta kehittää taloushallinnon prosesseja. Toivomme, että sinulla on hyvät perustaidot Excelin käytöstä  taloushallinnon työkaluna ja olet kiinnostunut  BI-työkaluista. Toimimme alalla, joka on nopeasti kehittyvä, joten toivomme sinun olevan joustava ja suhtautuvan positiivisesti muutokseen.

 

Hakijalta odotetaan: 

  • Tehtävään soveltuvaa kaupallista korkeakoulututkintoa
  • Aiempaa työkokemusta taloushallinnosta, esimerkiksi kirjanpidon tai  osto- sekä myyntireskontran parista.
  • Hyviä Excel-taitoja
  • Hyvää asennetta ja vastuullista työskentelytyyliä
  • Vahvaa suomen ja englannin kielen taitoa

 

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • IFRS-tuntemus
  • Tuntemus Netvisorin, Clausion FPM tai muiden taloushallinnon järjestelmien käytöstä
  • Kokemus energia- tai rakennusalalta
  • Ruotsin kielen taito

 

Tarjoamme sinulle: 

  • Matalahierarkisen ja lämminhenkisen työyhteisön, jossa töitä tehdään hyvällä fiiliksellä
  • Työpaikan kasvuyhtiöstä, jossa on laajat ja monipuoliset kehittymismahdollisuudet
  • Vastuuta omista kokonaisuuksista nopeasti kehittyvällä toimialalla
  • Merkityksellisen työn puhtaamman tulevaisuuden eteen
  • Modernit toimitilat Helsingin keskustassa ja joustavat etätyömahdollisuudet

Mikäli olet oikea henkilö täyttämään nämä saappaat, lähetä ansioluettelosi sekä motivaatiokirjeesi PDF-muodossa viimeistään 9.3.2022. Lue lisää ja hae paikkaa tästä.

 

 

EY – Process Excellence Trainee

EY – Process Excellence Trainee

EY’s Process Excellence team is looking for trainees in Helsinki! As a Trainee, you will support our team in understanding the challenges our clients face and collaborate with their finance teams to optimize their financial, and non-financial processes and reporting....

EY – Audit Trainee

EY – Audit Trainee

Kiinnostaisiko sinua syventää osaamistasi tilintarkastuksen parissa monipuolisesti eri toimialoihin tutustuen ja kasvaa asiantuntijana osana mukavaa tiimiä? EY hakee nyt motivoituneita tilintarkastuksen traineita Helsinkin upouudelle toimistollemme aloittamaan...

EY – Consulting Trainee

EY – Consulting Trainee

Would you like to deep dive into management consulting across different industries and develop your skills with the support of experienced professionals? We at EY’s Consulting Services are now looking for trainees to work within different teams. The application period...