PwC – Trainee, tilintarkastus, Lahti

Haluatko kasvaa tilintarkastuksen rautaiseksi ammattilaiseksi kansainvälisessä asiantuntijaorganisaatiossa? Haemme joukkoomme tulevaisuuden tilintarkastajia.

Trainee-hakumme on jälleen avautunut ja etsimme tilintarkastuksesta kiinnostuneita tulevaisuuden osaajia palkalliseen harjoitteluun Lahden toimistollemme.

Palkallisen harjoittelun aikana pääset kehittymään tulevaisuuden tilintarkastajaksi osana asiantuntijatiimiä sekä työskentelemään mielenkiintoisten asiakkaiden ja työtehtävien parissa päivittäin. Traineiden tehtävät koostuvat esimerkiksi eri tilinpäätöserien tarkastamisesta kokeneempien tiimiläisten ohjauksessa. Traineet pääsevät tutustumaan eri toimialoihin ja näkemään, kuinka eri yhtiöiden taloushallinnot on järjestetty.

Toivomme, että

  • olet opiskellut/opiskelet loppuvaiheessa yliopistossa tai ammattikorkeakoulussa laskentatoimea tai rahoitusta
  • mahdollisesti olet jo kerännyt työkokemusta taloushallinnon alalta
  • hallitset sujuvasti suomen kielen sekä suullisesti että kirjallisesti

Traineilta odotamme aktiivista, analyyttistä ja tarkkaa työskentelyotetta sekä halua työskennellä osana tiimiä. Aiempaa kokemustakin tärkeämpänä pidämme halua oppia ja innostua tilintarkastukseen liittyvistä tehtävistä ja toimeksiannoista sekä kykyä joustaa tarvittaessa.

Tarjoamme sinulle

  • mahdollisuuden tutustua tilintarkastukseen avustavissa tehtävissä
  • tilaisuuden kasvaa laaja-alaisiin tehtäviin osana aktiivista tiimiämme
  • kattava työterveyshuolto sekä lounas- ja virike-etu
  • erinomaiset edellytykset sekä ammatilliseen että henkilökohtaiseen kehittymiseen osana maailmanlaajuista PwC-ketjua

Meille henkilöstö on ykkönen. Arvomme ovat meille tärkeitä, joten etsimme joukkoomme suoraselkäisiä ja välittäviä työkavereita, jotka ovat valmiita haastamaan ajatteluaan ja toimimaan tiiviissä yhteistyössä muiden kanssa. Pidämme tärkeänä, että työ on innostavaa ja tuemme kehittymistä ja oppimista heti ensimmäisistä päivistä alkaen.

Kiinnostuitko?

Hae paikkaa täältä viimeistään 31.08.

Pizza, Wine & Networking with EY Audit

Pizza, Wine & Networking with EY Audit

Hei opiskelija! Tervetuloa viettämään rentoa iltaa EY:n Helsingin toimistolle keskiviikkona 21.5. klo 17 alkaen. Illan aikana pääset kuulemaan tilintarkastuksesta EY:llä sekä tutustumaan EY:läisiin hyvän ruoan, juoman ja pelailun merkeissä. Ota kaverisi mukaan ja...

Grant Thorntonin opiskelija-afterit 2025

Grant Thorntonin opiskelija-afterit 2025

Tervetuloa GT:n opiskelijoille suunnattuun uratapahtumaan tiistaina 6.5. klo 17.00-18.30 Helsingin Munkkiniemeen (Tietokuja 4)! Grant Thornton on yksi maailman johtavista tilintarkastus-, vero-, yritysjärjestely- ja muita asiantuntijapalveluita tarjoavista yrityksistä...